Risto Pekonen
Kuten tuolta on aiemminkin kirjoituksista jo tullut ilmi, on tämä teatteriharrastus sellainen toiminta, joka vie kyllä mukanaan kun sille vaan uskaltaa antaa mahdollisuuden. Oma harrastukseni kulkee sikäli suvussa, että mukaan tulin tavallaan äitini Eilan perässä (en kuitenkaan kotoa pakotettuna, ikää siinä vaiheessa jo yli kolmenkymmenen!). Ensimmäinen roolini oli näytelmässä Vihtorin harha-askel vuonna 1996, jossa näyttelin Antti Mätinkin ”autoritäärisessä” ohjauksessa (pakko se on munkin saada yksi hieno sana tähän tekstiin) Vihtorin vävypoikaa Robertia. Idea mukaan tuloon syntyi silloisen soittoharrastuksen parissa bändiympyröissä heitetyn huulen jälkeen eikä sen jälkeen voinut enää perääntyä. Mukaani sain raahattua sekä Mika Alangon, että Jari Hämäläisen. Seuraavaan kappaleeseen tarvittiin tekniikkaan joku, joka sai kaiuttimesta äänen ja osaa sytyttää valot katkaisimesta, joten taas bändiympyröistä apuja ja näin olikin Kelhon Jari touhussa mukana. Tämän Vanja-enon yhteydessä kyseinen Jari järjesti allekirjoittaneelle unohtumattomimman (toistaiseksi) tempauksen estradilla. Kappale nimittäin alkaa krapulaisen Vanja-enon (tässä tapauksessa minun) tulolla kulisseista ja kumoten pöydällä olevan vajaan vodkalasillisen kitusiinsa. Lasissa luonnollisesti oli vettä, lukuunottamatta viimeistä esitystä, jossa Jari oli yllättäen vaihtanut lasin sisällön aitoon aineeseen! Ei muuten tarvinnut paljon näytellä köhisevänsä liian tuhdin tavaran kanssa.
Alkuaikoina esityksemme tapahtuivat Työväentalolla, hyvässä yhteistyössä Parolan työväenyhdistyksen ja varsinkin Riitta Roineen
kanssa, mutta Töpinällä tehdyn remontin ajaksi jouduimme etsimään uutta
paikkaa ja siirryimme Nurtsin vintille, jossa nykyisin esiinnymme.
Paikan ongelma meidän kannaltamme on sen monipuolinen muukin käyttö
(hyvä asia tietysti sekin), joka vaikuttaa meille harjoitusvuoroihin ja
kulissien ja muun rekvisiitan edestakaiseen siirtelyyn, mutta onneksi
yleisö on meidät löytänyt melkeinpä paremmin kuin vanhassa paikassa.
Kuten Jari tuolla jo kirjoittikin on meillä toteutettu jo vuosien ajan
nykyään niin muodikasta kierrätystä. Meillä nimittäin ohjaaja yleensä
vaihtuu joka näytelmään ja hän siten valitsee esitettävän kappaleen.
Itse olen tähän mennessä ollut ohjaajan paikalla kolme kertaa ja täytyy
myöntää sen olevan ihan kivaa touhua, varsinkin näin mukavan porukan
kanssa.
Teatteriharrastuksesta saa muuten aika usein ihan mielenkiintoisia keskustelun aiheita melkeinpä paikassa kuin paikassa. Olen tuossa joskus leikkimielisesti sanonutkin, että jos edes puolet niistä henkilöistä, jotka ovat keskusteluissa todenneet: ”Olisi ihan kiva joskus kokeilla”, tulisivat mukaan olisi meillä suorastaan ylitarjontaa rooliin kuin rooliin. Lisäksi aina näytelmään tarvitaan paljon muutakin väkeä, joten jos tunnet pienenkin kiinnostuksen tomintaa kohtaan niin rohkeasti yhteyttä ja mukaan tosi mukavaan porukkaan!!