Veikko Pulli
”Oli vuosi 1995, pieni ekaluokkalainen Veikko näki koulun
ala-asteella ilmoituksen ja juuri hankitun lukutaidon perusteella
päätteli sen koskevan näyttelemistä. Siitä innostuneena pyysi Veikko
äitiään ilmoittamaan itsensä Hattulan Harrastajateatterin lasten
ryhmään. Ensimmäinen kerhohetki oli edessä Parolan Nuorisotalolla ja
sinnehän Veikko lähti innokkaana äitinsä kyydissä, ei tainnut edes äiti
tietää, kuinka monta vastaavaa reissua joutuu vielä tekemään Tyrvännöstä
poikansa harrastuksen takia.”
Todellakin, näin sen pienen pojan elämä teatterissa lähti käyntiin.
7-vuotiaana aloitin ja loppua ei ainakaan vielä ole tullut vastaan.
Hattulan Harrastajateatteri oli oiva paikka aloittaa tuo kaikki. Ryhmän
ohjaajina toimivat Anna-Maija Honkonen ja Marika Heino (nyk. Wahlman)
tarjosivat jo ensimmäisestä kerrasta lähtien hienot puitteet nuoren
näyttelijänalun temmellyksille.
Kohokohtia löytyy harrastajateatterin parista, joita en voi tietenkään pitää sisälläni, vaan onhan ne pakko jakaa.
Ensimmäinen varsinainen näytelmä tuli ryhmämme ohjaajien käsistä ja se
tehtiin tilaustyönä Mannerheimin Lastensuojeluliiton juhliin Parolan
koululle. Luultavasti kukaan ei voi käsittää sitä innostuksen määrää
mikä sisälläni oli, pääsinhän ekan kerran näyttämölle ja voi että sitä
vuorosanojen pänttäämistä. Luultavasti en edes tajunnut tuossa
vaiheessa, että olin melkein pääosassa koko näytelmässä.
Kumma kyllä, muistan melkein kaiken tuosta näytelmästä. Esitin itse siis MaLL-miestä, päälläni oli ainakin punainen viitta ja punainen lippis josta sojotti kaksi folioantennia.
Tehtäväni oli pitää huolta ettei lapset lunttaisi, kiusaisi jne. Sitten
hypin aina tilanteisiin paikalle ja neuvoin mitä piti tehdä. Taas
kerran maailma pelastui.
Matka jatkui eteenpäin ja seuraavaksi oltiinkin jo tekemässä isompaa
näytelmää itse Työväentalolle, tuonne ”aikuisten näyttelijöiden”
näyttämölle. Se oli hieno kokemus pienelle pojalle. Näytelmähän oli siis
Sankarit Sekaisin ja sitä työstivät aiemmin mainitut ohjaajat.
Itselläni oli muistaakseni kolmekin eri roolia, joka tiesi rankkaa
koettelemusta nuorelle näyttelijälle. Juuri tämän näytelmän
harjoituskauteen piiloutuukin häpeällisin muisto, mutta tietenkin
hauskin näin jälkeenpäin ajatellen…
”Miks tytöt sai keittiön puolen pukuhuoneeksi ja me jouduttiin tänne
kauempaan nurkkaan, pyh. Aina tytöt saa mitä haluuvat. Onkohan mulla
nyt kaikki vaatteet – jooh – ja oikeassa järjestyksessä – kylläh. Ei kai
muuta kuin läpimenoon vaan.
* hetken kuluttua *
Väistäkää väistäkää mulla on kiire. Nyt äkkiä seuraavat vaatteet päälle,
paita päälle ja housut… voi ei, iskumusiikki tulee jo, äkkiä housut
vauhdissa jalkaan, miksei tää nappi nyt mene, noh nyt täytyy mennä, ei
ehdi. Valot syttyy nyt, ja ei muuta kuin lavalle…”
No eihän tuossa muuta voinut käydä kuin parin askeleen päässä tippui
housut jalasta ja siellä sitten meikäläinen seisoi melkein keskellä
lavaa housut nilkoissa. Pieni naurun pyrähdys oli huomattavissa,
harjoitus keskeytettiin ja siinä sitten sovittiin, että pojat saisi
lähempänä näyttämöä olevan pukuhuonetilan. Ongelma ratkaistu ja
harjoituksen jatkuivat.
Sankarit Sekaisin oli hieno kokemus, jonka jälkeen meikäläisen harrastus
Hattulassa jäi vähemmälle muutamaksi vuodeksi. Siirryin Hämeenlinnan
puolelle, kun nuorten ryhmä loppui Parolassa. Muutama vuosi eteenpäin ja
tuli taas mahdollisuus päästä Hattulan ryhmän pariin. Vuosi oli 2003 ja
Rykmentin Murheenkryyni oli näytelmän nimi. Sain tuosta esityksestä
pienen roolin, mutta koska se oli eka kerta ”aikuisten” näyttelijöiden
kanssa, se teki siitä suuren produktion juuri rippikoulusta päässeelle
nuorukaiselle.
Rykmentin Murheenkryynistä eteenpäin olenkin ollut mukana
harrastajateatterimme toiminnassa kiinteästi. Olen ottanut vastuun
näytelmien tekniikkapuolesta vuodesta 2005 lähtien ja käynyt tietenkin
myös näyttämölläkin. Valitan, meikäläistä ette sieltä pois saa.
Iso virstanpylväs Hattulan urallani oli ehdottomasti valinta teatterin puheenjohtajaksi keväällä 2007.
En tiedä, mistä hallituksemme sellaista sai päähänsä, mutta otin
kuitenkin tehtävän vastaan ja samalla tuoreen puheenjohtajan
esikoisohjauksen. Kesän 2007 aikana pohdiskelin asiaa mielessäni, että
mihin olen taas itseni sotkenut, mutta lopulta pääni alkoi olemaan
innoissaan uudesta tehtävästä.
Syksyllä 2007 aloitin työstämään uljaan ryhmämme kanssa Antero Alpolan
tekstiä Kankkulan Kaivon Katveessa. Näytelmä ja samalla
allekirjoittaneen ensimmäinen kokopitkä ohjaus sai ensi-iltansa keväällä
-08 ja olin pirun ylpeä lopputuloksesta, en tietenkään omasta
osuudestani, vaan siitä, millaisen tuen sain työryhmältä. Tiesin
näytöskauden jälkeen, että voin turvallisesti lähteä armeijaan ja palata
koska tahansa takaisin ystävien luokse.
Hämeen Hitain oli meikäläisen puolesta pelkästään tekniikkaa, jota
sitten oli entistäkin enemmän. Samalla sain värvättyä juuri tekniikan
puolelle uutta työvoimaa, jota teatterissamme ei ole koskaan liikaa.
Olen kyllä kummissani, sillä mielestäni en ole koskaan elämässäni tehnyt
väärää päätöstä ja myös harrastajateatterin kohdalla olen kiitollinen
kaikesta kokemastani. Loistavia kokemuksia, uusia ystäviä ja hauskoja
hetkiä. Näitä kaikkia Hattulan Harrastajateatteri on minulle suonut,
enkä epäile etteikö niitä tulevaisuudessakin tulisi.
Lämmintä kesää toivottaen
Hattulan Harrastajateatterin ry:n Pj.
Veikko Pulli
29.4.2009
Panssariprikaati
Autokomppania
Tupa 24
4. Yläpunkka