Jenni Kostamo
Kolme teatteriprokkista Hattulan harrastajateatterin riveissä takana, ja jo kahdesti siivoojan roolissa. Toivon mukaan ei koidu kohtalokseni päätyä aina rooliin, jossa rekvisiittaan kuuluvat rätti taikka kumihanskat (ja viimeisimmässä erityisesti se kuuluisa moppi ja ämpäri).
Viimeisin näytelmä, eli Murha Hattulan kartanossa, on mulle
henkilökohtaisesti koitunut tuskien tieksi, vaikka omalle kohdalle
kirjoitetut repliikit tällä kertaa olivatkin paljon herkullisempia, kuin
aiemmissa rooleissani. Jostain syystä huono karma on kuitenkin seurannut
tämän vuoden suoritustani.
Syyskausi taisi vielä mennä normaalisti harjoitellessa, mutta keväällä
alkoivat hankaluudet. Tammikuussa oli jo muutenkin ollut paljon poissa
harkoista ulkomaanreissun takia, ja siihen päälle menin vielä nyrjäyttämään
nilkkani talviurheiluonnettomuudessa, minkä johdosta useampi viikko meni
könytessä kyynärsauvojen kanssa lavalle. Näytelmässä on kohtaus, jossa mut
tönäistään nurin, mutta sattuneesta syystä tuo stuntti muuttui vain lieväksi
horjahdukseksi. Onneksi jalka toipui kuitenkin ennen ensi-iltaa siihen
kuntoon, ettei nilkuttamista enää huomannut. Ja onneksi roolihahmoni ei
käyttänyt korkkareita…
Näytöskauden alkaessa tapahtui kaikenlaista pientä kivaa. Eräässä
näytöksessä mm. rikoin vahingossa kesken esityksen vaasin, jonka hajoaminen
näytelmän loppupuolella on olennainen osa juonta. Lisäksi näyttelijäkollega
sai kunnon kolauksen päähänsä, kun tönäisin hänet sinkkiämpäri päässä
(kuuluu asiaan) kovaa päin lavalla olevaa pylvästä (ei kuulu asiaan.) Auts.
Yhdessä esityksistä olin todella kipeänä. Flunssakuume oli pahasti niskan
päällä, ja reaktiokyky aavistuksen madaltunut. Tästä seurasi, että eräässä
kohtauksessa tajuan bäkkärillä istuessani, että hitto, minunhan pitäisi olla
tuolla lavalla…tästä sain jatkossa kuulla kyllä. Vähän improvisaation
mahdollisuutta annoin näyttelijäkavereille.
Viimeisen näytöksen kuitenkin silasi se, kun samaisena sunnuntaina olin
saanut keskisormeeni pahan tulehduksen painekyllästetystä puusta irronneesta
tikusta. Sormi oli paisunut järkyttäväksi, ja särky toi kyyneleet silmiin.
Esitys meni sillä mallilla, että buranaa naamaan, lavalle nikotellen, ja
aina kun oli taukoa lavalla olosta, oli käsi isossa astiassa, joka oli
täynnä jääkylmää vettä. (Antibiootilla siitäkin selvittiin, mutta eipä
auttanut tuohon hätään.) Mutta yhtään vuorosanaa en unohtanut, taikka
lavalle menoa ylipäätään!
Ensi vuodelle kaksi toivetta: Pliis, en halua olla siivooja, ja pliis,
voisko olla ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa?
Terveisin innokas ja epäonnekas harrastelija-siivooja (myös Jenni-nimeä tottelee)