Hattulan Teatterin historiaa perustajajäsenen kertomana.
PEKKA LAINE:
20 VUOTTA KULISSIEN EDESSÄ JA TAKANA
Kun vuonna 1991 käynnisteltiin nykymuotoista harrastajateatteritoimintaa, saattoi tietoja tihkua vähän sieltä sun täältä, että teatteria on tehty Hattulassa ennenkin mm. Työväenyhdistyksessä, kansalaisopistossa ja Hattula-Seurassa oli pyörinyt teatteripiirejä vaihtelevin menestyksin. Vuonna 1990 syksyllä silloinen “Vanajaveden Seudun” päätoimittaja Marita Salonen laittoi lehteensä ilmoituksen, jossa pyydettiin teatteriharrastuksesta kiinnostuneita kokoontumaan Juteinitalolle. Paikalle ilmestyi tusinan verran eri ikäistä harrastuksesta kiinnostunutta. Varsinaisena kokoonkutsujana oli Pirjo Nieminen. Päätettiin pitää perustava kokous vielä ennen joulua. Tässä perustavassa kokouksessa Puheenjohtajaksi valittiin Pirjo Nieminen ja sihteeriksi Marita Salonen. Samalla yhdistys sai nimekseen Hattulan Harrastajateatteri.
Nykyisistä jäsenistä perustavassa kokouksessa olivat mukana Pekka Laine ja Mikko Viljanen. Sääntötyö käynnistettiin välittömästi. Yhdistys kirjasi säännöt hyväksytyiksi 10.2.1992. Oikeusministeriöltä saatiin hyväksymispäätös vasta 10.12.1993.
Ensimmäinen projekti käynnistettiin heti 1991 talvella. Se oli vanha klassikko Hella Wuolijoen “Juurakon Hulda”. Se oli miltei elinehto harrastajateatterille, että ensimmäiseksi oli esitettävä joku klassikko, jonka mahdolliset tulevat katsojat tunsivat.
Juurakon Huldasta tulikin menestys. Ohjaajana oli teatterin ammattilainen Sointu Angervo, näyttelijöillä sen sijaan intoa oli enemmän kuin taitoa. Lopputulos oli niin hyvä, että tauon jälkeen esitys piti “lämmittää” uudelleen ja esittää vielä useita kertoja.
Alkusysäys antoi lupaavat eväät jatkolle. Tätä menestystä seurasivat mm. Dario Fo: “Eräs tapaturmainen kuolema”, Mika Waltari “Keisari ja Senaattori”, Hilja Valtonen “Valitusaika on ohi”.
Ensi-iltoja on ollut yksi joka vuosi. Pääasiassa komediaa, koska se on perinteisesti vetänyt väkeä katsomoihin. Vakavampaakin on kokeiltu, mutta suosio on jäänyt laihaksi vaikka se näyttelijöille olisikin uusien ulottuvuuksien kokeilua.
Esitykset on pidetty Parolan Työväentalossa ja Juteinitalossa. Viimeiset vuodet on näytelty ja harjoiteltu Parolan nuorisotilan yläkerrassa.
Verta ja vaseliinia
Näytelmien lisäksi pidettiin ohjelmallisia illanviettoja, käytiin esiintymässä muiden juhlissa sketsejä esittäen. Yksi oman painoarvonsa oli kuunnelmilla, joita tehtiin Radio Hämeeseen. Kuunnelmat olivat täysin omia variaatioita, jotka ajoittuivat jouluun tai pääsiäiseen. Käsikirjoitusten takana oli Anna-Maija Honkonen ja Pekka Laine. Lisäksi Pekka Laine kirjoitti ja ohjasi 10-osaisen kuunnelmasarjan “Maalaisruletti”, joka on esitetty kolmesti radiossa. Kaikki kuunnelmat äänitti toimittaja Markku Karvonen.
Suurimmat kommellukset sattuivat yleensä näissä sketsiesiintymisissä, koska harjoittelu jäi vähän niin ja näin. Muuan joulumatineassa Panssarimuseon kahviossa aiheet olivat jouluisia. Antti Mätinki esitti sketsinä raavaan maalaismiehen jouluglögin tekoa. Käsikirjoituksen mukaan juomaan ei sekoitella mantelinlastuja vaan kunnon koivun lastuja. Lastut piti vuolla koivuklapin pinnasta ja siinä sivussa lipsaista muka haava sormeen. Miten ollakaan puukko tosiaan lipsahti, jonka seurauksena ammottava haava sormessa ja verta lammikko lattialla. Eikä mitään, sormi paikattiin vessassa vessapaperilla ikään kuin se olisi kuulunut käsikirjoitukseen.
Santtu oli eräänlainen sankarihahmo, suoraan sanottuna puliukko, jonka taakse kätkeytyi Pekka Laine. Santtu esiintyi paitsi kuunnelmasarjassa, myös monissa sketseissä. Santtu kävi mm. heittämässä huulta Lamminhovissa erään yrityksen pikkujoulussa. Ohjelmanumero piti tehdä mahdollisimman aidosti ja ennalta mitään vihjaamatta. Santtu pukeutui puliukoksi Lamminhovin eräässä majoitushuoneessa. Takki päälle pipo päähän ja maskeeraus. Poskiin punaa, silmien alle hiukan mustaa. Hampaita ei tarvinnut mustata, kun vain otti tekarit hyllylle. Sitten muovikassissa olevaan lenkkimakkaran pätkään hiukan ruokaöljyä päälle ja tenupulloon loraus raanavettä. Viimeiseksi nenän alle kaksi reilua vanaa puhdistetusta vaseliinista. Kaikki valmista. Salin oventaakse valmiiksi ja tietystä merkistä sisään. Odottelua tuli minuutin verran. Sinä aikana ehätti muuan vanha rouva kävelemään sivuikseni, mutta meni viereiseen kabinettiin.
Esityksen jälkeen tuli portsari harmistuneena kertomaan että muuan rouva on tehnyt valituksen siitä, että ravintolaan päästetään kadulta ihan mitä sattuu.