Pekka Laine
Hattulan Harrastajateatterin kolme ensimmäistä näytelmää, Juurakon
Hulda, Eräs tapaturmainen kuolema ja Keisari ja Senaattori olivat
ammattilaisen ohjaamia. Kun neljättä projektia lähdettiin tekemään, olin
yhdistyksen puheenjohtajana. Muuan kokouksessa heräsi kysymys: Onko
pakko hakea aina ammattiohjaaja? Ammattilaisen palkkaaminen teki
aikamoisen loven yhdistyksen kassaan. Niinpä tehtiin päätös, että
ohjaaja pitää löytyä omista riveistä. Jouduin itse ensimmäiseksi uhriksi
ohjaajan jakkaralle. Onneksi sain valita seuraavan näytelmän.
Harkinnan jälkeen valitsin Hilja Valtosen : “Valitusaika on ohi” (ks. kuvat yläpuolella). Kyllähän siitä jotain saatiin syntymään ja katsojiakin kävi ihan kiitettävästi.
Valtosta seurasikin heti perään Anton Tsehovin “Vanja-Eno” (ks. kuvat alapuolella) ja Agapetuksen “Olenko minä tullut Haaremiin”.
Nuorten ryhmän kanssa tehtiin vielä pakinoitsija Ollin kirjoittama
“Herätyskello”. Tämän jälkeen ohjaajan sarkaa on vuoroteltu lähinnä
halukkaiden kesken, sillä se on yksi osa teatterin haasteellista
tekemisessä, jossa voi teatterin harrastaja kokeilla omia rajojaan.
Harrastajateatterin ohjaamista voisi vertailla kukkapenkin tekoon: Siinä
vaiheessa, kun muokkaa keväällä penkkiä, pitää olla jonkinlainen visio
siitä, miltä se näyttää kukkaloistossaan heinäkuussa. Toisin sanoen kun
ensimmäiset lukuharjoitukset on pidetty, pitää ohjaajalla olla
jonkinlainen mielikuva siitä, mitä katsoja näkee ensi-illassa.
Harrastajateatterin tekeminen pyörii eri raameissa kuin ammattiteatterin. Täällä kaikki tehdään porukan yhteisillä ehdoilla ja samaan hiileen puhaltaen. Lisäksi mahdollisuudet määrää käytettävissä olevien henkilöiden lisäksi esityspaikka ja saatavilla oleva tekniikka. On muistettava, että tämä on harrastus, jossa kaikilla on sama päämäärä. Ohjaajan on kuitenkin pidettävä nyörit käsissään ja löydettävä tie parhaimpaan mahdolliseen loppuratkaisuun, josta myös katsoja nauttii. Kaiken kukkuraksi on muistettava, että kukaan ei harrastajateatterissa ole ammattilainen ja jokainen uusi tulokas on tervetullut joukkoon mukaan tekemään roolia tai tehtävää joka hänen persoonalleen on eniten sopiva. Oma tunnuslauseeni onkin: “Harrastajateatterissa saa jokainen harrastaa mittojensa mukaan teatteria“.