Hattulan Teatteri tuo pitkän koronatauon jälkeen ensi-iltaan Sisko Istanmäen romaanista dramatisoidun komedian Liian Paksu Perhoseksi, jonka ohjaa Veikko Pulli.
Liian Paksu Perhoseksi on suomalainen klassikkoteos, joka kertoo sisusta, rohkeudesta, rakkaudesta ja oman paikkansa löytämisestä yhteiskunnassamme. Tarina vie meidät 60-luvun Pohjanmaalle, Ruutinojan sekatavarakauppaan, johon kylän kauppiaalle saapuu uusi apulainen vahvoine käsineen ja outoine murteineen. Pakkaan kun lisätään niin kyläläiset kuin kauppiaan takertuvat sukulaisetkin, on suomalainen klassikkoteos valmiina syntymään!
”On vaikea kuvitella muusta kuin lavastuksesta tai puvustuksesta, että tarinan hahmot elävät 1960-luvun Suomessa. Niin lähellä aiheet, tavat ja tarpeet ovat nykypäivän ihmisiä, että välillä on pitänyt aivan pysähtyä tarkastelemaan tätä kokonaisuutta aikalaisten silmin. Olen erittäin onnellinen tämän teoksen vaivattomasta syntymisestä: se kuinka luonnollisesti löysimme loistavan ryhmän lavalle ja sen taakse tätä kaikkea toteuttamaan. Haluan toivottaa jokaisen katsojan mukaan seuraamaan sitä perinteisintä harrastajateatteria mitä Suomi sisällään pitää.”
– ohjaaja Veikko Pulli
Ensi-ilta on 19.3.2023 Parolan Työväentalolla osoitteessa Merventie 14, 13720 Parola
Sisko Istanmäen romaanin pohjalta dramatisoinut Jukka Keinonen
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat
Esitykset:
19.3. klo 17.00
26.3. klo 17.00
2.4. klo 17.00
16.4. klo 17.00
23.4. klo 17.00
30.4. klo 14.00
Liput 18€ (Maksutavat käteinen / kortti)
Lippuvaraukset tekstiviestillä numeroon 040 570 5629.