Herrasmieshuijarit

Hattulan teatteri esittää Matti Martikaisen komedian Herrasmieshuijarit, jonka ohjaa Anniina Koskela. 

Herrasmieshuijarit on monelle varmastikin tuttu tuosta vuoden 1988 rikoskomediaelokuvasta, jossa kaksi huijaria Ranskan Rivieralla lyö keskenään vedon päästäkseen kilpailijastaan eroon. Hattulan Teatterin näytelmässä huijarit tuodaan Rivieralta Suomen kamaralle, kuvitteelliseen Hattelmalan kaupungin hotelli Huminaan, 90-luvun lopulle. 

Huijareita on ollut aina ja niitä tulee aina olemaankin. Joku huijaa pienempiä taskurahoja lämpimän aterian toivossa. Joku toinen taas pyydystää isompia saaliita samanhenkisen kaverinsa avustuksella. Mutta kuka huijaa ketäkin? 

”Herrasmieshuijarit kolahti heti, kun luin kesällä 2023 näytelmätekstejä. Näin jo ensimmäisellä lukukerralla kohtaukset teatterimme lavalla, lavastus sekä rekvisiitat alkoivat hahmottua hyvinkin nopeasti mielessäni. Vaatetuksen kimppuun käytiin innolla jo lähes ensimmäisissä harjoituksissa. Kun toin teatterille useamman kestokassillisen 90-luvun vaatteita. Monet innostuivat penkomaan omiakin vaatekaappeja, mitä sinne olikaan kätkeytynyt menneiltä vuosikymmeniltä. Eihän siitä 90-luvun lopusta niin kauan ole, mihin näytelmämmekin nyt sijoittuu. 

Meillä on aivan huippu tiimi, jonka kanssa on ollut kiva tehdä tätäkin projektia. Toivottavasti kaikki se välittyy katsomoonkin, tervetuloa nauttimaan näytelmästä Herrasmieshuijarit Hattulan teatterissa! ”

– ohjaaja Anniina Koskela

Herrasmieshuijarit

Ensi-ilta 17.3. Klo 17.00 Parolan Työväentalolla osoitteessa Merventie 14, 13720 Parola

Käsikirjoitus: Matti Martikainen
Ohjaus: Anniina Koskela
Rooleissa: Jyrki Kanerva, Nina Salminen, Vilhelmiina Kirjavainen, Risto Pekonen, Miia Hällström, Aku Teppola, Jari Kelho, Harry Ojala & Marika Vahlman.

Esitykset:

17.3.2024 Klo 17
24.3.2024 Klo 17
7.4.2024 Klo 17
14.4.2024 Klo 17 (LOPPUUNVARATTU)
21.4.2024 Klo 17
28.4.2024 Klo 17

Liput à 18€ (Maksutavat kortti/käteinen)
Lippuvaraukset tekstiviestillä numeroon 0405705629.

Esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry.

Tuotanto:
Hattulan harrastajateatteri ry.